Kuusi pikkuista

Punktio oli ja meni, ja tuloksetkin ovat tiedossa. 20 munasolua, joista 9 hedelmöittyi ja 6 selvisi pakastukseen saakka. Näistä kuudesta pikkuisesta alkiosta kolme oli ns. top-alkioita. Lääkäri kehui tulosta oikein hyväksi. Nyt minulle voidaan tehdä monta peräkkäistä pakastetun alkion siirtoa, ennen kuin tarvetta seuraavalle punktiolle tulee. Elokuuta ja PASia siis odottelemaan.

Tuoresiirtoa ei tehty, koska sairastuin hyperstimulaatioon. Oloni on tällä hetkellä hyvin tukala, maha näyttää siltä kuin olisin hyvinkin isosti raskaana, vaikken ole. Oli hyvin hilkulla, ettei lääkäri passittanut minua suoraan tehohoitoon. Sinne voin edelleenkin päätyä, mutta toistaiseksi tarkkailen tilannetta kotona.

En ole erityisen kovasti pettynyt siitä, että tuoresiirtoa ei tehty. Sen pettymyksen peittää alleen pelko oman terveyden puolesta nyt, kun hyperi iski päälle. Ja toisaalta suuri ilo siitä, että saimme pakasteeseen kuusi alkiota. Elokuuhun ei tunnu olevan kovin pitkä aika. Pari kuukautta vain! Onneksi PAS on helppo toimenpide ja voidaan tehdä luonnolliseen kiertoon ilman lääkkeitä. Johan tässä tulikin saatua tarpeeksi rankoista lääkkeistä ja niiden vielä rakemmista seuraamuksista.

Minulle jäi tästä julkisen puolen klinikasta hyvä mieli. Toki siellä hoidettiin rutiininomaiset ultrat ym. toimenpiteet kovin liukuhihnameiningillä, eikä jääty esim. henkistä vointia kyselemään, mutta en sellaista kaivannutkaan. Jos haluan valittaa, valitan vaikka tässä blogissa. Klinikalta toivon tositoimia enkä mitään kädestä pitelemistä. Punktion tehnyt lääkäri sekä paikan päällä olleet hoitajat olivat todella mukavia. Koko ajan vallitsi lämminhenkinen, ystävällinen tunnelma.

Minulle jäi punktiosta oikein hyvä mieli. Se oli jossain määrin kivuliasta, mutta kipu tuli pikaisina (tosin erittäin voimakkaina) vihlaisuina jotka menivät välittömästi ohi. Ja kipulääkitys suoraan suoneen oli tehokasta. Esilääkitys, johon kuului rauhoittava lääke, takasi sen, ettei minulla ollut mielen päällä huolen häivää. Jossain vaiheessa kipulääkepöhnäisessä päässäni kävi ajatus, että tämähän on ihan hauskaa. Hauskuus loppui heti punktion jälkeen, kun tuli kipu sinne, missä toimenpidettä oli tehty. Se kipu hälveni noin vuorokaudessa, mutta tilalle tuli ähky ja ahdistava olo sekä kipu kylkiin, jonka syyksi arvasin (ja oikein arvasinkin) hyperstimulaation.

Punktion aattona

Huomenna se sitten selviää. Että miltä tuntuu punktio. Kuinka monta munasolua sieltä kerätään. Tehdäänkö tuoresiirtoa. Kaikkein mielenkiintoisin tieto jäänee paria päivää myöhemmälle: kuinka monta munasolua hedelmöittyy ja lähtee jakautumaan ja selviää siirtoon ja pakasteeseen saakka. Ja kuinka vahvoja tai heikkoja yksilöitä ne ovat. Toivon kovasti, että alkioita saataisiin aikaiseksi sen verran, että olisi useampi pakastimessa. Viisi kuulostaa hyvältä. Mutta tiedän kyllä karun totuuden siitä, että välttämättä ainoakaan alkio ei hedelmöity tai ryhdy kasvamaan. Tästä hoidosta voi todellakin jäädä käteen pelkkää ei-oota. Se olisi musertavaa. Kaiken tämän jälkeen.

Olen voinut viimeiset kaksi päivää erinomaisesti, tuntenut oloni virkeäksi ja energiseksi ja nukkunut mainiosti. En tunne munasarjoja enää niin selvästi, kuin toissapäivänä. Ja tämä kaikki aiheuttaa minulle saman pelon, mitä podin ennen perjantain ultraa: pelkään, että munarakkulat ovat itsestään puhjenneet ja kaikki on pilalla. Varsinkin, kun onnistuin lauantai-iltana unohtamaan kyseistä katastrofia ehkäisevän lääkkeen, eli nenäsumutteen ottamisen.  Kolme muuta päivän sumuteannosta kyllä muistin ottaa. Toivon kovasti, ettei tuo yksi neljästä pilaa tätä kaikkea.

Punktio hirvittää. Pelkään sen olevan kovin kivulias. Luulenpa, että tulen pyytämään rauhoittavaa, että en olisi ihan paniikissa.

On - off - on - off

Punktio lähestyy. Se määrättiin loppujen lopuksi tiistaille, johon on enää alle kolme päivää aikaa. Lääkäri sanoi perjantain ultrassa, että punktiopäivänä päätetään minun vointini ym. perusteella, tehdäänkö tuoresiirtoa. Hyvä asia oli, että rakkuloita oli loppujen lopuksi vain 18, joista 12 oikealla ja 6 vasemmalla. Helpotus, ettei sen enempää. Mutta hyperstimulaation vaara on edelleen olemassa, ja lääkäri käski henkisesti varautua siihen, että tuoresiirtoon ei ehkä päästä. Saatoin tyytyväisenä todeta, että vointini on mitä mainioin, joten ainakaan voinnista se ei jää kiinni.

Mutta nyt vointini on kaikkea muita kuin mainio. Viime yönä heräilin, kun en löytänyt kunnollista nukkuma-asentoa. Jos makaa selällään, paine alavartalossa (munasarjojen kohdalla, eli alavatsassa sivuilla) tuntuu selvimmin. Jos makaa mahallaan, munasarjat painuvat selkää vastan, kipu tuntuu selässä. Jos makaa oikealla kyljellä, yliaktiivinen oikea munasarjan ja sen 12 follikkelia tuntuvat selvänä isona ja kivuliaana möhkäleenä. Vasen kylki lienee vähiten paha vaihtoehto.

Tänään olen ensimmäistä kertaa tämän projektin aikana oikeasti voinut huonosti. Välillä iskee päälle heikko, hutera, yököttävä olo, ja pitää vaan maata sängyssä ja juoda vettä. Vaikka varsinaista kipua ei tunnu, on olo silti todella tuskainen. Sitä on vaikea selittää. Mutta omituisinta tässä on on-off -ilmiö. Paha olo menee ohi ihan yhtäkkiä, ja yllättäen olen taas ihan virkku ja jaksan tehdä vaikka mitä. Ja sitten paha olo taas tulee takaisin kuin salama kirkkaalta taivaalta.

Vielä pitäisi huominen ja ylihuominen jaksaa elellä tämän kanssa. Ylihuomisessa on sellainen riemastuttava asia, että se on ensimmäinen lääkkeetön päivä kuukauteen. Viimeinen Menopur-pistos meni tänään, huomenna suihkautellaan viimeiset sumutteet ja otetaan irrotuspiikki. Sitten jäädään odottelemaan punktiota. Siellä tiedossa on kuulemma erinäisiä kipulääkkeitä suoraan suoneen, ja pikanttina lisänä toissa vuosikymmenen surullisenkuuluisista Lahden MM-hiihdoista tuttua Hemohessiä. Sen kai pitäisi jotenkin auttaa tähän hyperstimulaatioon. Onneksi en ole huippu-urheilija, doping-testissä kävisi käry.

Epäilyttää

Huomenna on viimeinen ultraääni ennen punktiota, jonka puolestaan olisi tarkoitus olla ehkäpä neljän-viiden päivän päästä. Heräsin tänä aamuna kauhean epäilyksen kanssa: mitä jos munarakkulat ovat itsestään puhjenneet ja kaikki munasolut ovat valuneet hukkaan. Kivut ja muut tuntemukset ovat nimittäin kadonneet tyystin. Onhan se mukavaa, että on fyysisesti normaali olo, mutta ei kyllä naurata, jos tämän vaivannäön (jo lähes kuukausi päivittäistä, melko työläiden lääkkeiden käyttöä) ja rahanmenon (tähän mennessä noin 650 euroa) jälkeen kaikki osoittautuu turhaksi. Odotan pelonsekaisin tuntein huomista ultraa.

IVF-pettymys, osa 1

Edellisessä kirjoituksessani hehkutin, miten hauskaa minulla on, mutta se hauskuus törmäsi tänään karuun todellisuuteen. Näyttää siltä, että tämä IVF menee pahasti metsään. Tänään näkyi ultraruudulla, että minun PCO:hon taipuvaiset munasarjani ovat päättäneet ruveta turhankin innokkaasti kasvattamaan munarakkuloita, joita löytyi oikean puolen munasarjasta 14 kappaletta. Vasenta puolta ei saatu näkyviin, sillä on taipumusta mennä piiloon, mutta eiköhän sielläkin jotakin ole. Lääkärin mukaan hyperstimulaation riski kurkkii uhkaavasti nurkan takana. Joka tarkoittaa, että minulle ei todennäköisesti tulla siirtämään alkiota toukokuun lopussa. Punktioon nyt kuitenkin ainakin tällä hetkellä yhä suunnataan, pyritään saamaan aikaiseksi hedelmöittyneitä alkioita ja laittamaan ne pakastimeen, josta niitä voisi ensi syksynä ammentaa.

Olin varautunut siihen, että joudun pettymään, kun raskaustestiin ei tulekaan plussaa kesäkuussa. Näköjään se pettymys uhkaa tulla vastaan jo paljon aikaisemmin: eipä tästä todellakaan plussaa tule, jos siirtoon ei päästä. Nyt pitää vaan toivoa, että päästäisiin edes punktioon ja saataisiin alkioita pakastimeen.

Olisihan se pitänyt arvata, että hommat eivät minun tuurillani taaskaan mene niin kuin Strömsössä.

Iloa

Viime päivinä on ollut hellettä, vaikka eletään vasta toukokuun puoliväliä. Kaunis ilma saa hyvälle mielelle, houkuttelee ulkoilemaan ja ulkoilu saa olon pirteäksi. Huomasin juuri, että olen itse asiassa tällä hetkellä hyvinkin iloinen ja onnellinen. Eli jotain aivan muuta, kuin etukäteen oletin olevani tässä toukokuussa. Ajattelin, että tästä tulee fyysisesti ja henkisesti rankka toukokuu, ja että tämän kevään aikana piileneet masennustunnelmat ryöpsähtäisivät oikein kunnolla. Pelotti, että lääkitys pahentaisi niitä entisestään, koska tuossa lääkkeessä, jota olen käyttänyt viimeiset kolme viikkoa, lukee sivuoireiden luettelossa masennus.

Mutta näköjään erehdyin. Pelkäsin IVF:ää ja rankkoja lääkkeitä etukäteen, mutta minähän voin aivan mainiosti. Nenäsumutteesta tuli aiemmin lievää päänsärkyä oireeksi, ja annostuksen pienennyttyä päänsärkykin katosi. Muita sivuoireita ei ole näkynyt. Follikkelien kasvuun liittyvä kipu, jota valittelin toissapäivänä, on pysynyt eilen ja tänään poissa. Kaiken lisäksi suhtaudun - ainakin toistaiseksi - innostuneella mielenkiinnolla tulevaan IVF:ään ja lääkityksen aiheuttamiin tapahtumiin kropassani. Innostus ei johdu siitä, että kuvittelisin tulevani raskaaksi tästä hoidosta. En sentään moiseen optimismiin syyllisty. Mutta onhan tämä tietyllä tavalla aika jännittävää, kun käyn läpi tällaisen prosessin, mitä pitkän kaavan mukaan tehty IVF pitää sisällään. Varsinkin, kun minulla ei ole tästä aiempaa kokemusta.

Eiköhän tämä tästä taas suruksi ja ahdistukseksi muutu. Viimeistään piinapäivien aikaan varmasti. Mutta ennen sitä aion nauttia siitä, että nyt on hyvä olla.

Auts.

Olen nyt piikittänyt itseäni kolmena päivänä. Kirjoituksen otsikko ei kuitenkaan viittaa pistämiseen - eipä tuo miltään tunnu ohuella neulalla - vaan siihen, että jo nyt tuntuu munasarjoissa. Tuntuu ja sattuu. Siellä tapahtuu selvästikin jotain. Tämä on tietyllä tavalla aika jännittävää, ja osaan olla tästä jopa innoissani. Mutta hirvittää, että jos kolmantena päivänä kivut ovat tätä luokkaa, niin kuinka infernaaliselle tasolle ne ovat kasvaneet punktioon mennessä, se on vasta puolentoista viikon päästä! Särkylääkettä ei kuulemma mielellään saisi käyttää, vettä pitää juoda reilusti ja välttää fyysistä rasitusta.

Kolmas?

Olen aina ajatellut, että kolme olisi sopiva. Ja tottunut siihen, että elämässä saa kaiken haluamansa, kun vaan tarpeeksi yrittää. Monella muulla elämänalueella tämä naivi kuvitelma on toteutunut. Mutta ei lapsenteon kohdalla. On riipivän raastavaa, kun ei vaan kertakaikkiaan voi sille mitään, että lapsia ei tule vaikka niitä kuinka, kaikin konstein tekisi.

Olen tähän mennessä käyttänyt elämästäni 2,5 vuotta lapsenteon yrittämiseen. 2,5 vuotta toiveita, pettymyksiä, epäonnistumisia, surua, vihaa, kateutta, lääkärikäyntejä, hormonivalmisteiden pumppaamista omaan kroppaan, rahanmenoa kankkulan kaivoon ja niin edelleen. Moni ajattelee, että 2,5 vuotta on lyhyt aika, varsinkin, kun minun kohdallani se jakautuu kahtia: ensimmäinen lapsi tuli 1 v 3 kk yrittämisen jälkeen, toista lasta on yritetty nyt 1 v 3 kk. En ole joutunut edes kärsimään tuota 2,5 vuoden ajanjaksoa yhtäjaksoisesti.

Mutta silti se on minulle paljon. Kuinka paljon haluan tuhlata elämästäni aikaa tällaiseen paskaan? Kuinka syvälle ovat tämän jättämät henkiset arvet uurtuneet sen jälkeen, kun tämä on ohi?

Eilen pohdiskelin ääneen (miehelleni), että ehkä meidän perheemme on tosiaan tässä. Että meitä on me kolme, ei enempää, koskaan. Jos olemme oikein onnekkaita, saatamme saada toisen. Mutta entä se kolmas, jonka myös olisin niin kovasti halunnut? En usko, että jaksaisin enää. Jaksaisin kyllä olla raskaana, synnyttää ja hoitaa vauvaa - voi kunpa vaan pääsisin niitä asioita jälleen tekemään! Mutta en jaksa tätä yrittämistä. En jaksa näitä pettymyksiä. Haluaisin tämän jo loppuvan.

Matkalla

Olen matkalla kohti IVF:ää. Viimeisinkään kierto ei tuottanut plussaa testiin, ja nyt eletään jo IVF-kiertoa. Tätä on odotettu ja pelätty pitkään, ja nyt mielessä pyörii, mitä kaikkea voi mennä pieleen. Ainakin tällaista tulee mieleen

• joku lääkkeistä ei toimikaan niin kuin pitäisi ja koko IVF peruuntuu
• tulee jotain kystia tai muuta ikävää munasarjoihin (ei olisi ensimmäinen kerta) ja IVF peruuntuu
• munasoluja ei jostain syystä suostukaan kehittymään
• jarrupiikki pettää ja munasolut valuvat hukkaan
• tulee hyperstimulaatio ja koko homma menee vituralleen ja minä makaan muutaman päivän sairaalassa
• munasoluja ei saada kerättyä yhtään, kaikki niistä tuhoutuvat
• munasoluja saadaan kerättyä mutta ne eivät hedelmöity/kasva jolloin tuloksena on 0 alkiota
• saadaan aikaiseksi yksi kurpsahtanut alkio, yhtään ei jää pakkaseen, ja se kurppana ei suostu kiininttymään
• saadaan aikaiseksi oikea TOP-yksilö mutta siitä huolimatta raskaus ei suostu alkamaan
• raskaus alkaa ja menee kesken
• raskaus alkaa, ei mene kesken, mutta lapsi kuolee kohtuun myöhäisillä viikoilla 
• kaikki menee aivan putkeen ja siltikään raskaus ei suostu alkamaan, ei nyt, ei pakastetun alkion siirrosta, eikä koskaan muulloinkaan.

Mahtavat on tunnelmat täällä.