Viimeinen kolmannes alkoi

Totesin aiemmin, ettei tämä ole raskausblogi, mutta käyn päivittämässä kuulumisiani jokaisen kolmanneksen jälkeen. Nyt on toinen kolmannes ohi, raskausviikkoja koossa 28+0. Paljon on jo taivalta takana, mutta pitkältä tuntuu myös edessä oleva odotus. Mietityttää, että mitä jos tämä päättyy huonosti. Jos vauva kuolee kohtuun. Miten valtava menetys ja suru se olisi tässä vaiheessa.

Mutta enemmän mietin sitä, että minusta tulee toisenkin lapsen äiti. Että kesällä minulla on pieni vauva ja elän vauvantuoksuista elämää. Tätä raskaana oloa, siihen liittyvää epävarmuutta ja pelkoa sekä fyysisiä rajoitteita en kylläkään oikein osaa arvostaa. Monet nauttivat raskaudesta - minä en. Tämä on monin tavoin ikävä välivaihe, joka pitää käydä läpi saadakseen toivomansa lapsen lopulta syliin. Viime raskaus oli viimeiset pari kuukautta hyvin pelottava, omaakin henkeäni uhkaava riskiraskaus, ja tietysti sen jättämät henkiset arvet painavat vaa'assa, kun nyt mietin, että miten vaikea raskaana olosta on nauttia.

Tämä raskaus on sujunut kuitenkin täysin oppikirjan mukaisesti. Kaikista tutkimuksista on selvitty puhtain paperein, ja muutenkin kaikki on sujunut hienosti. Toki on kaikenlaista raskauteen liittyvää fyysistä pikkuvaivaa, mutta ne kuuluvat - kaikessa ärsyttävyydessään - asiaan. Toisaalta, hyvin sujui edellenkin raskaus, kunnes viikolla 30+0 paljastui, että asiat ovatkin kaikkea muuta kuin kunnossa, ja sitten elettiinkin riskiraskauden, pakkolevon ja sairaalakierteen kanssa. Olen ajatellut, että kun 30+0 tulee täyteen, iloitsen jokaisesta päivästä, jonka saan olla kotona ja viettää normaalia vapaata elämää, koska jokainen niistä päivistä on edistystä edelliseen raskauteen nähden. Jos tämä touhu huipentuu siihen, että saan synnyttää luonnollisesti alakautta, enkä sektioon pakotettuna kuten viimeksi, ja saan syliini terveen lapsen, jota ei viedä teho-osastolle kuten viimeksi, niin olen todella kiitollinen. Mutta aika näyttää. Ensisijainen tavoitteeni on vain ja ainoastaan saada lapsi elävänä syliini. Se on ollut koko ajan tavoitteeni. Ei mitään sukupuolitoiveita eikä mitään "kunhan se on terve" -vaatimuksia. Kunhan hän olisi elossa. Kaikki muu on vain plussaa.

Kuopuksen olemassaolo on nyt jo hyvin konkreettista. Hän liikkuu paljon, kymmeniä kertoja tunnissa. Tiedän hänen sukupuolensa, olen antanut hänelle nimen. Hän on minulle jo nyt hyvinkin olemassaoleva, vaikken voikaan häntä nähdä enkä käsin koskettaa. Rakkaus häntä kohtaan on aivan valtava.

Puhdistautuminen

Avasin laatikon, johon olen aina nakellut kaikki hedelmöityshoitojen lääkkeisiin liittyvät roinat. Keräsin sieltä kaiken esille, hävitettäväksi. Tämä oli sekä säilytystilan että oman mielen puhdistus.

Kasa roskaa.

Kun katsoo tätä kuvaa näistä roskiin lähtevistä itseni lääkitsemiseen liittyvästä tarpeistosta, tuntuu hurjalta ajatella, mitä kaikkea tämän raskauden aikaansaaminen on vaatinut. Tässä kasassa on hurja määrä ylijäämälääkkeitä, ruiskuja ja neuloja ja muita tarvikkeita. Ja siis, nämä ovat pelkkää ylijäämää ja roskaa. Jos voisin laittaa yhteen pinoon kaiken sen, mitä olen apteekista lapsentekohaaveitteni vuoksi hankkinut, syntyisi siitä melkoinen vuori. Lääkkeiden lisäksi myös valtava kasa esimerkiksi ovulaatio- ja raskaustestejä sekä foolihappovalmistetta.

Minä, aivan terve ihminen, olen kaatanut kroppaani käsittämättömän määrän lääkkeitä näiden vuosien aikana. Käyttänyt apteekkiin rahaa tuhansia euroja. Kärsinyt sivuvaikutukset ja vaarallisetkin komplikaatiot. Todennut moneen kertaan, että taas meni tämäkin investointi ja vaivannäkö hukkaan, kun testitulos on jälleen negatiivinen ja kaikki tuli tehtyä tyhjän takia.

Toki on palkitsevaa olla nyt vihdoin raskaana. Mutta koskaan en lakkaa hämmästelemästä sitä, miten vaikeaa voi raskaaksi tuleminen olla, kun senhän pitäisi olla aivan luonnollinen asia. Senhän pitäisi olla vaan muutamia romanttisia hetkiä puolison kanssa lakanoiden välissä, korkeintaan muutaman kuukauden malttamaton tärpin odottelu, ja sitten onnellinen plussa raskaustestiin. Sellaista se useimmille on. Tunnen useita ihmisiä, jotka tulevat AINA raskaaksi ensimmäisestä yrittämästä. Miksi tämä täysin luonnollinen, ihmisen fyysisiin perustoimintoihin kuuluva asia voikin olla joillekin näin luonnotonta, tuskaisaa, tolkuttoman pitkäkestoista puurtamista?

Nyt on lääkelaatikko tyhjä. Minä en tarvitse näitä enää - ainakaan toivottavasti - ikinä.

Kun jälkitarkastuksessa minulle tullaan tuputtamaan e-pillereitä, kuten viime raskauden jälkeen tehtiin, minä sanon, että millään myyntipuheilla ette saa minua käyttämään minkäänlaista hormonaalista ehkäisyä, ei nyt, ei koskaan. Aloitin hormonivalmisteiden käytön 18-vuotiaana e-pillereiden muodossa, käytin niitä 9 vuotta, jonka jälkeen siirryin lapsentekoyritysten pariin seuraavaksi 7 vuodeksi. Niiden aikana olen kaatanut kroppaani ihan tarpeeksi hormonilääkkeitä ja apteekkiin ihan tarpeeksi rahaa. Se saa nyt luvan riittää. Minä, terve ihminen, en aio enää itseäni lääkitä. Aion vihdoinkin elää oman kehoni luonnollisten hormonien kanssa, ilman keinotekoisten lääkkeiden tuomaa vaivannäköä ja sivuvaikutuksia ja rahanmenoa. Kukaan tai mikään ei saa minua enää lääkitsemään itseäni, ellen ole sairas.