1. IVF ja sen PAS:it - jälkipuinti

Ensimmäisen IVF:n koko prosessi PASeineen päivineen on nyt takana. Viimeinenkin PAS päättyi pettymykseen. Aiemmin ajattelin, että ei PAS-pettymykset ole niin kovia paikkoja, kuin ne ehkä tuntuvat, vaan vasta sitten on kova paikka, kun alkiot loppuvat. Mutta nyt kun ne ovat loppuneet, ei minun auta kuin koittaa selvitä tästä ja katsella eteenpäin. Jotta en rypisi totaalisesti kaikessa tässä surussa ja valittaisi surkeaa tuuriani (jos tässä edes tuurista on kyse), koetan nyt miettiä, mitkä asiat ovat hyvin. Nyt on siis aika vetää yhteen se, millainen tämä prosessi oli. Ensimmäisestä IVF:stä, tai siis käytännössä punktiosta tein tällaisen listauksen viime vuoden kesäkuussa, yhdeksän kuukautta sitten. Nyt tarkastelen asiaa pitemmällä aikavälillä, PASit mukaan lukien.

Hoito oli tietysti epäonnistunut, kun ei tulosta tullut. Suuri pettymys oli myös hoitoprosessin hitaus: punktion jälkeen piti odottaa puoli vuotta, ennen kuin ensimmäinen alkio saatiin siirrettyä. Mutta joitakin asioita meni myös hyvin, ja ne luovat toivoa tuleviin hoitoihin. Näitä asioita ovat ainakin 

• alkioita saatiin ihan OK määrä. 
• alkiot olivat hyviä, puolet oli top-tasoa, loput myös hyviä. Mysö sulatuksen jälkeen siirtohetkellä jokainen siirtoon selvinnyt alkio oli hyvin kasvanut 
• alkiot selviytyivät sulatuksesta aivan keskiarvon mukaisesti (tilastojen mukaan 70 % selviää, minulla selvisi neljä kuudesta eli 67 %)
• limakalvokin suostui kasvamaan aina riittäväksi, tosin aika ohueksi jäi. Lääkärien mukaan se oli kuitenkin aina riittävä.

Niin, voinhan minä koettaa tsempata itseäni ajattelemaan, että ihan hyvin sujui ja tästä voi nyt mennä eteenpäin optimistisin mielin. Mutta käytännössä olen aika maani myynyt. Neljä alkiota siirrettiin, yksikään ei tarttunut kiinni. Miksi seuraavatkaan tarttuisivat? Yksi IVF takana, kaksi edessä. Mahdollisuudet hupenevat koko ajan. Seuraava IVF menee lyhyen kaavan mukaan, ettei hyperstimulaatio toistuisi, mutta mitä jos se tarkoittaa, että alkioita ei saada kovin montaa aikaiseksi - tai yhtään? Ahdistaa tietysti sekin, että pitää odottaa puoli vuotta, että seuraava IVF tulisi vastaan. Se on niin pitkä aika. Minulla alkoi juuri 27. yrityskierto, ja yritystä on takana kaksi vuotta ja kaksi kuukautta. Enkö ole odottanut tarpeeksi? Puoli vuotta IVF:ään, ja siitä ties kauanko siihen, että päästään taas siirtämään alkioita. Jos niitä edes saadaan saaliiksi.

Minun ei selvästikään ole tarkoitus saada enempää lapsia.

Homma etenee sittenkin

Tilanne näyttää nyt valoisammalta, kuin edellisen blogitekstini aikaan. Viimeisen alkion kohtalo ratkeaa aivan pian, tavalla tai toisella. Kroppani on kuin onkin saatu ovulaation induktion avulla sellaisiin asemiin, että huomenna minulle tehdään tämän IVF:n viimeinen PAS, mikäli viimeinen alkio selviää siirtoon asti. Ja jos ei selviä, on lopputulos sama yhtä lailla: pakkanen on tyhjä, ja pääsen jonottamaan uutta IVF:ää.

Raskauden alkamiseen on hirvittävän vaikea uskoa. Mutta se on minulle tärkeää, että homma etenee edes jotenkin. Olisi ollut niin hirveän turhauttavaa, jos viimeisen alkion kohtalon ratkeamista olisi jouduttu odottamaan kuukausikaupalla. Hirveän turhauttavaa odottaa kauan sitä, että pääsee odottamaan seuraavaa punktiota.

Homman on syytä edetä vauhdilla senkin takia, että jos kolmannen IVF:än jälkeen päätetään ryhtyä adoptioprosessiin, emme saisi silloin olla vielä kovin vanhoja. Siinä mielessä meillä alkaa olla jo kiire.