Nyt vielä yritän. Mutta samalla voisin pikkuhiljaa alkaa opetella sellaista ajatusmallia, että ehkä kuitenkin perheemme voi pysyvästi olla juuri tällainen, kuin se nyt on. Että vaikka olisin koko elämäni nähnyt itseni kahden-kolmen lapsen äitinä, niin minun tarkoitukseni on olla yhden lapsen äiti. Se on suuri rikkaus ja onni, jollaisesta kovin moni täysin lapseton vain haaveilee. Minulla on niin paljon jo nyt.
Mutta on vielä pitkä matka siihen, että oppisin pois tästä haaveestani. Pienten vauvojen näkeminen raastaa sydäntäni niin, että se tuntuu ihan fyysisenäkin tuskana. Jossain sisimmässäni on iso henkinen haava, joka vuotaa, johon sattuu koko ajan. Ehkä jonain päivänä se vielä sulkeutuu, kipu menee pois, muistoksi jää pelkkä arpi. Millä voimilla saisin sen suljettua?
Olen kateellinen niille, jotka eivät edes halua enempää kuin yhden. Voi miten paljolta surulta olisin välttynyt, jos en olisi ryhtynyt tähän toisen yrittämiseen.
Toivoa on vielä. Olen vasta alkupäässä IVF-matkaani. Viisi alkiota odottaa pakastimessa, ja minulla on mahdollisuus niiden jälkeen vielä kahteen IVF:ään, ennen kuin julkisella puolella nousee seinä pystyyn. On mahdollista, että koko tämä nyt alkanut vuosi kuluu pakasteessa olevien alkioiden parissa. Varsinkin, jos minulle tehdään koko ajan pelkkiä lääkkeellisiä PASeja, joita voi tehdä vain joka toiseen kiertoon. Mikäli jokainen viidestä alkiosta saadaan siirrettyä, ja yksi kerrallaan, tarkoittasi se kymmenen kuukauden ajanjaksoa. Plus mahdolliset muut tauot, kuten mitä moninaisimmat hoitojen peruuntumiset (niitähän on tullut koettua jo lukematon määrä) sekä loma-ajat. Seuraava IVF saattaa olla vasta vuonna 2015. Mutta mahtaako minulla olla henkistä jaksamista jäljellä enää silloin? Epäilen suuresti. Tämä voi hyvinkin olla viimeinen yrittämisen vuosi.
Toisaalta on mahdollista, että PASeja tullaan tekemään tiheämpään tahtiin, kuin joka toinen kierto. Joulukuussa minulla oli aivan oikeaoppisesti toiminut luomukierto - ensimmäistä kertaa viime kevään jälkeen. Syynä oli kai marraskuun PAS-lääkitys, joka nähtävästi potkaisi kroppani oikeille urille. Elättelen toivoa siitä, että joka toinen kierto, joka täytyy pitää lääkkeellisistä PASeista taukoa, voitaisiinkin toteuttaa luomu-PAS. Jos asiat menisivät todella nappiin, niin kaikki viisi alkiota olisi siirretty kesään mennessä.
Mutta on monta syytä, miksi ne eivät menisi todella nappiin, miksi kaikki viisi alkiota eivät olisi kesään mennessä päätyneet siirtoon. Voi tulla peruuntumisia. Epäonnistuneita luomukiertoja. Alkioiden kuolemisia sulatukseen.
Tai raskaaksi tuleminen.
Hirveän tuttuja ajatuksia. Ensimmäisen ihmeemme jälkeen aluksi ajattelin, että meidän perheemme voisi hyvin olla kolme henkinen. Elämä oli oikein ihanaa ja yhden lapsen kanssa pääsi jo sukeltamaan sinne lapsen maailmaan.
VastaaPoistaEn nyt enää osaa sanoa oliko hyvä vai ei että en osannut tyytyä. Mutkien kautta vihdoin toisen lapsen kotiin saimme, mutta jouduimme siitä aikamoisen hinnan maksamaan. Tottakai jos olisin osannut tyytyä olisin välttynyt paljolta murheelta, mutta toisaalta en sitten vihdoin olisi päässyt siihen kaivattuun päämäärään.
Kaikkein helpointahan se juurikin olisi kun se yksi lapsi ei olisi ollut tyytymistä vaan se olisi aidosti riittänyt. Ettei joutuisi tekemään surutyötä. Ettei joutuisi luopumaan unelmasta. Sekundäärinen lapsettomuus voi olla melkeinpä yhtä musertavaa kuin se lapsettomuus ilman yhtään lasta.
Onneksti teillä on vielä rutkasti toivoa ja mahdollisuuksia päästä toivottuun lopputulokseen <3