keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Perhesuunnittelun puutteesta

Perhesuunnittelu on nykypäivän ihmisen oikeus. Tai ainakin niiden normaalien ihmisten, niiden joiden joukkoon minä en kuulu. Perhesuunnittelulla tarkoitetaan yleensä ehkäisyä. Meillä hedelmättömillä tuo osa-alue ei tuota ongelmia. Mutta perhesuunnittelu tarkoittaa muutakin: sitä, että voi kontrolloida, montako lasta tekee ja milloin, missä elämänvaiheessa. Tuohon ei meillä hedelmättömillä ei ole oikeutta. Jos asiat olisivat menneet suunnitelmien mukaisesti, minulla olisi jo kolme lasta - tai ainakin kaksi ja odottaisin kolmatta. Vaan enpä voinut itse päättää. Niinpä minulla on vain yksi lapsi, eikä toisesta tietoakaan.

Niillä on helppoa, jotka voivat ajoittaa raskauden juuri täydellisesti sopivaan elämänvaiheeseen. Niin, että opinnot, työasiat ja muut jutut ovat juuri kohdillaan. Jotkut jopa taktikoivat raskautensa sellaiseen ajankohtaan, että saavat vauvan juuri toivomaansa vuodenaikaan. Joku haluaa talvivauvan ja toinen kesävauvan.

Minulle riittäisi, kun saisin edes vauvan.

Raskaaksi tulon mahdollisuus häiritsee muuta elämää. "Saatan tulla raskaaksi, niin en viitsi hankkia nyt uutta työpaikkaa." "Muuten varaisin ensi kesälle ulkomaanmatkan, mutta mitä jos olen raskaana ja lääkäri määrää matkustuskieltoon". "Tekisipä mieli hakea opiskelemaan, mutta jos tulen raskaaksi, opinnot keskeytyvät". Ja niin edelleen. Näitä miettii jokainen, joka lapsia tekee. Mutta ne, jotka tulevat raskaaksi vain muutaman yrityskierron jälkeen, pääsevät tästä epävarmasta vaiheesta nopeasti ohi, ja voivat taas asetella elämänsä aikataulut järjestykseen.

Hedelmättömällä ei ole pitkän tähtäimen aikatauluihinsa mitään kontrollia.

Olen joutunut tämän kaksi vuotta kestäneen yrittämisen aikana vähän väliä jarruttelemaan muuta elämääni raskaaksi tulon mahdollisuuden vuoksi. Kunnes jossain vaiheessa päätin, että minä en himmaile MITÄÄN, ellei ole ihan pakko. Kun tarpeeksi kauan aikaa on kulunut eikä lasta vieläkään näy eikä kuulu, täytyy keskittyä kaikkeen muuhun elämään. Täytyy tehdä pitkän tähtäimen suunnitelmat sen mukaisesti, että raskautta ei tule. On niin tuskallista olla tulematta raskaaksi, että sitä tuskaa vaan lisää, jos joutuu olemattoman raskauden takia estämään muuta elämää.

Sitten jonain päivänä, kun ehkä tulen raskaaksi, olen kusessa kaikenlaisten työkuvioiden ja muiden kanssa, kun en pystynyt ottamaan raskauden mahdollisuutta huomioon. Mutta ehkä niistä selvitään. Jos minä selvisin lapsettomuushoidoista, niin selviän mistä vaan.

3 kommenttia:

  1. Nytku-elämä on vaan niin paljon helpompaa kuin sitku-elämä. Helpommin tosin sanottu kuin tehty. On vaan ihan tietoisesti (ja monta kertaa päivässä) päätettävä et "nyt ja kun" eikä "sit ja jos". Tsemppiä meille!

    VastaaPoista
  2. Oikein! Siis että päätät elää elämää nyt! :) Sitten jos (ja kun!!) tulet raskaaksi, elämä järjestetään sen mukaan.

    Lähtökohtaisesti minuakin ärsyttää se, että toiset voi suunnitella ja toiset ei (minä en, vaikka esikoinen tärppäsikin ekasta yk:sta). Ongelmia on tosiaan piisannut - myös sen ajankohdan kanssa milloin se raskaus päättyy.

    Toisaalta minua ärsyttää ihmisten suunnitelmallisuus ja esim se, että ensin tehdään opinnot loppuun ja hankitaan vakipaikka, josta jäädään saman tien vuosien perhevapaille ja ajoitetaan vielä lapset niin että säilyy korkeammat tuet jajjaja... x(

    Itse kun sitä kituuttaa opintorahalla ja minimituilla ja toivoisi että sitten kun valmistuu niin pääsisi töihin ja saisi vakipaikan, jossa myös tekee töitä sinä työssä mihin on päässyt. Että on yhteiskunnalle hyödyksi eikä kituuttelu korotetuilla päivärahoilla... no toki tämä on sitten kokonaan toinen keskustelu.

    Mutta tuo suunnittelu...harmillista ja väärin :( Ja se että pitäisi ottaa huomioon kaikki eri mahdollisuudet raskaaksi tulon suhteen - pyh! Eletään nyt, ja jos tulee raskaaksi, eletään sitten sen mukaan. En minä ainakaan aio jäädä työpaikkaa mahdollisen raskauden takia jättää tavoittelematta. Ei se raskaus kumminkaan saa este olla. Ja kotona pitäisi olla oikeus olla kaikilla vanhemmilla työstä riippumatta :)

    VastaaPoista
  3. Ihanaa,että löysin blogiisi!
    saman asian kanssa painin, pitää perehtyä kirjoituksiisi paremmalla ajalla :)

    VastaaPoista