Ei tunnu enää missään

Viime kierrossa, kun sain kuulla, että PAS peruntuu kystan ja ovuloimattomuuden vuoksi, olin järkyttynyt ja itkin. Tuntui käsittämättömältä, että ainoatakaan alkionsiirtoa ei ole vieläkään tehty vaikka punktio oli jo kuukausia sitten. Ja että olen käynyt lähes vuoden hoidoissa, ja hoitoyrityksistä yhtä lukuunottamatta kaikki on pitänyt perua / keskeyttää.

Kun tänään menin lääkäriin kuulemaan, että munasarjani ovat entistäkin kystaisemmat (iso kysta oikealla ja pienempi vasemmalla) ja ovulaatiota tuskin on tapahtumassa, ei tuntunut missään. Ei järkytystä, ei itkemistä. Ainoastaan kyllästynyt toteaminen, että totta kai, kuinkas muutenkaan, näinhän nämä aina menevät. No shit Sherlock.

Ehkä olen käyttänyt jo kaikki suuret tunteeni loppuun. Ehkä vaan en enää jaksa välittää.

Tein lääkärille selväksi, että seuraava PAS-yritys on syytä tehdä lääkkelliseen kiertoon, jolloin ei ole väliä sillä, miten huonosti munasarjani toimivat. Lääkäri selitteli, että ovuloiva kierto on luonnollisempi vaihtoehto, mutta minä sanoin, että luonnollisuus on ehkä hyvä asia, mutta se, että minulla räjähtää pää, ei ole hyvä asia.