Kirjoitin aiemmin otsikolla "Kun se ei olekaan enää yksityisasia" siitä, että lapsettomuushoitojen myötä lapsen tekoon osallistuu muitakin ihmisiä kuin me kaksi. Ajattelin kirjoittaa aiheesta vähän lisää.
Useinmiten lapsen teosta ei haluta kertoa kenellekään. Tai ehkä läheisimmille ystäville tai anonyymisti netissä kohtalotovereille. Mutta kun siirrytään lapsettomuushoitoihin, asia paljastuu aika monelle muullekin. Ei riitä, että siitä saavat tietää lääkärit ja hoitajat klinikalla. Kun astut klinikan ovesta sisään ja istut odottamaan, jokainen ohitsesi kulkeva ihminen tietää, että sinulla on ongelmia raskaaksi tulemisessa. Yleensä muut pariskunnat, joita näkee klinikan odotushuoneessa, ovat tuntemattomia, eivätkä kasvot jää erityisemmin mieleen. Mutta entäpä jos törmäät sellaisessa paikassa johonkin tuttuun, jolle et olisi halunnut tätä salaisuutta paljastaa? Ei voi mitään, se paljastui heti kun hän näki sinut.
Ja sitten on esimerkiksi apteekin tädit. Paikallisessa pienessä apteekissa olen tullut tietylle tädille (jonka tiskille vuoronumerosysteemi onnistuu minut aina arpomaan) hyvinkin tutuksi. Minä olen se kummajainen, joka tulee ostamaan aivan omituisilla annostusohjeilla varustettuja vaihdevuosien ja rintasyövän hoitoon tarkoitettuja lääkkeitä, vaikka olen vasta kolmekymppinen ja täysin terve. Minä olen se kummajainen, joka kuukaudesta toiseen tunkee kroppaansa erilaisia hormonivalmisteita, eikä tunnu koskaan paranevan vaivastaan, vaan aina palaa uskollisesti takaisin apteekkiin hakemaan lisää nappeja (tai sumutteita, kapseleita, piikitettäviä lääkkeitä... mitä milloinkin). Jolla on Kelan lääkekatto täyttynyt jo aikaa sitten ja saa useimmat lääkkeistänsä hintaan 1,50 € per paketti, paitsi tietysti ne, joita Kela ei suostu reseptistä huolimatta korvaamaan. Ja niitäkin on aika paljon.
Mahtaakohan se apteekin täti jonain päivänä pysähtyä miettimään, että mihinhän se kummajainen on kadonnut, kun ei ole pitkään aikaan enää näkynyt. Jokohan se sai vaivansa pois.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti