Toissailtana korkkasimme mieheni kanssa shampanjapullon ja juhlimme yhdeksää elämää. Emme luultavasti koskaan pääse juhlimaan sitä, että meillä on toinen lapsi. Mutta tässä ja nyt on aihetta juhlaan, koska klinikan pakasteessa asuu tällä hetkellä yhdeksän pientä elämän alkua. Niitä me saamme juhlia nyt kun ne vielä ovat olemassa.
Kun menin toissapäivänä lääkärin luo jälkikontrolliin (hyperstimulaation vuoksi) sekä kuulemaan hedelmöityksen tulokset, näin heti hänen naamastaan, että nyt on loistavia uutisia. Aitoa intoa hehkuen hän esitteli minulle tuloksia, joita en olisi osannut ikimaailmassa kuvitella. Yhdeksän hyvää alkiota, niistä kuusi top-tasoa. Se on enemmän kuin kahdesta edellisestä hoidosta yhteensä. Se on enemmän, kuin lääkäri itsekään olisi uskonut saaliiksi tulevan. "Tämä on niin täydellisesti kuin oppikirjasta", hän sanoi loistaen kuin naantalin aurinko. Minä vaan tuijotin sitä numeroa paperissa. Yhdeksän. Olin salaa miettinyt, että jos 4 - 5 saataisiin, mutta en kyllä uskalla edes toivoa.
Koska en usko raskauden alkamiseen siitäkään huolimatta, että meillä on tuollainen alkiomäärä odottamassa siirtoja, en riemuitse tästä sen vuoksi, että "nyt varmasti saadaan vauva". Riemuitsen siksi, että jos näistä alkioista suurin osa selviää siirtoon asti, on minulle tehty niin monta siirtoa, että näiden hoitojen päättymisen jälkeen voin tyytyväisenä todeta tehneeni tarpeeksi. Ettei tarvitse enää lähteä yksityiselle jatkamaan.
Jää nähtäväksi, kuinka moni selviää siirtoon asti. Ensimmäisessä IVF:stä 66 % selvisi.
Tympääntyneen kyllästynyt tunnelma, joka on vallinnut jo yli vuoden, on nyt siirtynyt taka-alalle. Kyllähän hoidot ovat tähän mennessä olleet melko epäonnista puurtamista. Esim. ensimmäisen IVF:n jälkeen piti odottaa puoli vuotta, että löydettiin sopiva lääkitys laittamaan kroppani PAS-kuntoon. Nyt joudun odottamaan todennäköisesti vain kaksi kuukautta, että pääsen PAS:iin. IVF:n jälkeen pitää antaa kropan levätä yhden kierron ajan, ja sitten alan suoraan käyttää tuttua ja hyväksi havaittua Letrozolia, jotta PASit saadaan tehtyä. Jos asiat sujuu niin kuin pitäisi, niin huhtikuussa olisi ensimmäinen siirto.
Koska alkioita on paljon, lääkäri sanoi, että ei me tolkuttoman monta siirtoa aleta tekemään. Vaan jos ei raskaus ala muutaman PAS:in jälkeen, tehdään jäljelle jääville alkioille pitkä viljely, eli annetaan jyvien karsiutua akanoista. Se on ilmeisesti aika yleinen toimintamalli silloin, kun on vihoviimeinen hoito menossa. Kaikki viimeisetkin keinot käyttöön.
Nyt sitten menen hyvillä mielin ja taisteluntahtoisesti kohti tulevia PAS:eja. Niiden jälkeen tulevaisuudessa häämöttää mainio palkinto: hoitojen loppuminen, yrittämisen loppuminen, elämän jatkuminen tavalla tai toisella. Siihen elämään saattaa sisältyä vauva tai sitten ei. Pääasia, että elämä jatkuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti