maanantai 2. helmikuuta 2015

Luovuttamisen kauneudesta jälleen

Kirjoitin blogiini yli vuosi sitten luovuttamisesta, ja siitä, miten lohdullinen ja kaunis ajatus se oli. Silloin elettiin vasta ensimmäisen IVF:n loppumainingeissa, kaksi IVF:ää oli vielä edessä. Nyt tilanne on toinen. Viimeinen IVF-hoito on päällä, ja luopumisen aika on jo hyvin lähellä.

Mitä enemmän tämän reilun vuoden ajan olen luovuttamista miettinyt, sitä enemmän olen tullut siihen tulokseen, että se on vain ja ainoastaan hyvä asia. Olen itse asiassa käytännössä jo luopunut lähes kokonaan toivosta, siirtynyt eteenpäin elämässä, jättänyt lapsettomuusasian taakseni. Ja siitä on seurannut pelkkää hyvää. Paljon parempaa henkistä vointia, kykyä keskittyä muihin asioihin.

Mutta meidät on opetettu, että luovuttaminen (ylipäänsä, ei välttämättä juuri tässä elämän osa-alueessa) on huono asia. Että aina pitää "taistella loppuun saakka" tai "tehdä aivan kaikkensa" ja niin edelleen. Että luovuttaminen on heikkoutta, luovuttajat on luusereita ja ne, jotka jaksaa jatkaa, on vahvoja ja sankareita.

Mielestäni asia on päinvastoin. Epätoivoisesta lapsenteon yrittämisestä luopuminen on nimenomaan rohkeuden teko. Se, että on voimaa päästää irti, voimaa löytää jotain muuta elämänsä keskiöön.

Kun puhun tuttavapiirille luovuttamisesta lapsenteon suhteen, vastaukset ovat aina sen suuntaisia, että luovuttaminen olisi huono asia. "Älä nyt vielä luovuta". "Aina on toivoa". "Onhan sinulla vielä paljon hedelmällisiä vuosia jäljellä". "Kyllähän niin monet onnistuu senkin jälkeen, kun hoidot ovat loppuneet". "Vasta viidennen IVF:n jälkeen alkaa onnistumismahdollisuudet laskea tilastojen mukaan". "Minä tiedän monta pariskuntaa jotka ovat onnistuneet vuosien yrittämisen jälkeen, joten toivoa on!" Minua koetetaan rohkaista vaan jatkamaan sen sijaan, että sanottaisiin, että "hyvä, että sinulla on rohkeutta luovuttaa ja jatkaa elämässä eteenpäin". Koska kukaan ei sitä minulle sano, sanon sen itse itselleni. Tässä kulttuurissa luovuttaminen vaan aina nähdään negatiivisena asiana. Ja minulle jokainen askel, mitä olen  ottanut luovuttamisen suuntaan, on tuonut minulle pelkkää positiivista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti