Tämä on niitä hetkiä, kun haluaa luovuttaa. Mutta kun ei vaan voi. Tämä on niitä hetkiä, jolloin kaikki luvattomat tunteet, kuten katkeruus kaikkea epäreiluutta kohtaan, nousevat pintaan. Tämä on niitä hetkiä kun haluaa vaan kysyä, että MIKSI. Miksi tämän pitää olla tällaista? Mikä kirous on langennut päälleni pilaamaan kaikki mahdolliset hoitoyritykset, mihin ryhdyn? Tuntuu ihan järjettömältä, että kaikkien näiden lukeamttomien lääkärissä ravaamisien, tämän tuhansien eurojen tuhlaamisen, kaikkien näiden lääkekuurien ja muun kärsimyksen jälkeen en ole vieläkään päässyt hoidoissa siihen pisteeseen, että voisi olla edes toiveita tulla raskaaksi. Koska hoidot keskeytyvät AINA jostain syystä. Ainoa loppuun asti saatu hoito oli viime syksyn IUI. Sen jälkeen tämä on ollut yhtä painajaismaista suossa kahlaamista.
Olen koko kesän odottanut PASia ja pelännyt, että se menee jollain tavalla pieleen. Tänään lääkärin vastaanotolla minulla oli järkyttäviä vaikeuksia pitää sisälläni kyyneliä ja tuskan huutoa, kun tuomio oli, että PAS-kiertoni on pilalla, munasarjassa on kysta. Melkein juoksin ulos sieltä että sain itkeä rauhassa. En ole luonteeltani vihainen ihminen, vaan iloinen ja positiivinen. Sitäkin hirveämmältä tuntuu tuntea tällaista vihaa omaa kelvotonta kehoa kohtaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti