Äitienpäivän kunniaksi "tulin kaapista" tämän lapsettomuusasiani suhteen, ja kirjoitin aiheesta tilapäivityksen Facebookissa. Eipä tämä mikään salaisuus enää ole. Tai onkohan koskaan ollutkaan? Ystäväpiiri on tiennyt asiasta alusta saakka. Äidiltäni salasin toisen lapsen yrittämiseni ja siihen liittyneet hoidot pitkän aikaa, mutta muutama kuukausi sitten kerroin hänellekin. Tarkoitukseni oli ollut säästää hänet siltä tuskalta, mutta kun vuosia on kertynyt jo näin paljon, oli aika kertoa, miksi toista lapsenlasta ei näy eikä kuulu.
Itse asiassa vaikka en tästä ongelmastani avoimesti kertoisikaan, kyllähän sen kaikki joka tapauksessa näkevät. Kaikki voivat huomata, että minulla on vain yksi lapsi, vaikka olen aina puhunut haluavani kaksi tai kolme lasta. Ja mitä vanhemmaksi minun lapseni tulee, sitä enemmän ihmetystä aiheuttaa se, miksi sisaruksia ei ole ilmaantunut. Muutenkin tässä yhteiskunnassa on sen verran standardia tehdä noin kaksi lasta, että yhden lapsen tehneiden kohdalla herää väkisinkin kysymys, että eivätkö he saaneet enempää / miksi he eivät halunneet tehdä enempää?
Siinäpä onkin syy, miksen halua salata esimerkiksi sukulaisiltani sitä, että kärsin sekundaarisesta lapsettomuudesta. En halua, että kukaan ajattelisi, että tämä on ollut minun oma valintani ja tahtoni. En halua kenenkään rupeavan selkäni takana spekuloimaan, että olikohan vanehmmuus mielestäni niin kamalaa, etten halunnut tehdä enempää - tai jotain vastaavaa.
Kyllä minä halusin. Mutta yhteen jäi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti