torstai 5. joulukuuta 2013

Pieni kuolema

Ensimmäinen menetys on koettu. Ja minä tosiaankin suren tätä pientä kuolemaa. Epäonnistumieen päättynyt alkionsiirto iski päälle epätoivon: jos kaikkein kovinkaan hoito ei tuota tulosta, niin mikä sitten tuottaa? Olen alkanut tosissaan miettiä, että mitä jos tämä perhe tulee jäämään kolmen henkilön kokoiseksi. Olemme hankkineet liian ison kodin kasvunvaralla - kasvun, jota ei tapahdukaan. Olen aina nähnyt tulevaisuuteni kahden-kolmen lapsen äitinä. Ja on surullista katsoa lapsen yksinäisyyttä. Aikuiset ovat niin tylsää leikkiseuraa. Katselen haikeudella niitä perheitä, jossa lapset leikkivät keskenään päivät pitkät. Mitä minun lapseni menettääkään, kun hän joutuu tylsistymään perheen ainoana lapsena. Jos joskus saankin toisen lapsen, alkaa ikäero olla jo niin suuri, että yhteisleikit eivät ehkä toimikaan. Voi rakas esikoiseni, kuinka mielelläni antaisin sinulle sisaruksen. Olen sitä yrittänyt lähes kaksi vuotta ja tehnyt kaikkeni. Keinot alkavat olla vähissä.

2 kommenttia:

  1. Hei, en ole aiemmin tainnut kommentoida sinulle mutta nyt vihdoin sen teen. Olen kovin pahoillani menetyksestänne, tämä on niin kipeä, epäreilu asia. Toivon kovasti, että menetys jäisi viimeiseksi ja pian yrityksenne vihdoin onnistuisi. Olen itse myös aloittamassa pian IVF:n ja tunteesi toisen lapsen kaipuusta ja sen saamisen vaikeudesta ovat minulle kovin tuttuja. Voimia jatkoon!

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentistasi, ja voimia sinullekin IVF:ään. Toivottavasti se tuottaa toivomasi tuloksen :)

    VastaaPoista