Lapsettomuudessa yksi rasittava piirre on tunne voimattomuudesta, siitä, ettei asia ole minun hallinnassani. Etten voi tehdä asialle mitään. Tässä elämässä on tottunut ajattelemaan, että jos vaan tarpeeksi kovasti jotakin asiaa toivoo ja tekee parhaansa, niin saa toivomansa. Lapsettomuuden kanssa painiskellessa onkin sellaisessa tilanteessa, että ei kerta kaikkiaan voi asialle mitään. Tietysti kaikki, mitä vaan voi tehdä asian edistämiseksi, tehdään. Mutta kun sekään ei auta, tulee valtavan turhautunut ja voimaton olo. Ja miettii, että mitä minä vielä teen väärin? Voinko vielä jotakin tehdä paremmin? Pitäisikö juoda enemmän vettä, harrastaa enemmän liikuntaa, käydä jossain stressinlievitysterapiassa vai mitä ihmettä tässä pitää tehdä? On valtava halu tehdä JOTAIN. On valtavan vaikea hyväksyä, että pitäisi vaan kiltisti odottaa, että joskus jostain mystisestä syystä vaan tärppäisi.
Sain tänään oikeaoppisen ovulaatiotestiplussan. Olen saanut niitä joka kierrossa viime kesästä asti. Hieno homma, mutta toisaalta tulee mieleen, että miksi ei raskaus ala vaikka tämäKIN asia on näin hyvällä mallilla. Ennen esikoista en ovuloinut luomusti juuri koskaan, enkä saanut ikinä ovulaatiotestiin plussaa. Nyt se asia on korjaantunut, ja siltikään ei raskaus ala. Esikoista tehdessäni tuudittauduin kuvitelmaan, että ovulaatiohäiriöt ovat ainoa ongelmani. Nyt, kun sitä ongelmaa ei enää ole, olen yhtäkkiä sellaisen musertavan diagnoosin edessä kuin SELITTÄMÄTÖN lapsettomuus. Kun syytä ei tiedä, on vaikea tehdä asialle mitään.
Hoidoissa käyminen ja lääkkeiden käyttäminen on ollut tietyllä tavalla lääkettä myös tähän voimattomuuden tunteeseen. Kun voi tehdä jotain konkreettista asian edistämiseksi. Harmi vaan, että nekään toimenpiteet eivät ole tuottaneet tulosta.
Minulla on menossa viidestoista yrityskierto. Se on mielestäni hirveän paljon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti